Jussi Jaakonaho yhtyeineen
Kasvot ja kädet rakastetuimpien soundien takana Jussi Jaakonaho, kitaristi-tuottaja monen suomalaisen huippuartistin taustalta (mm. Ismo Alanko, Jonna Tervomaa, Chisu), astuu esiin oman musiikkinsa kanssa. Musiikin, joka on kuin hieno, nerokkaalla dialogilla varustettu elokuva yllättävistä kohtaamisista, sattumista ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta, ilman maantieteellisiä rajoitteita.
Vuonna 2017 häneltä ilmestyi ensimmäinen instrumentaalinen albumi Ghost Riot, joka sai innostuneen vastaanoton Yhdysvaltoja myöten. Myös maaliskuussa 2024 julkaistu Build on tekijänsä näköinen, mutta mukana on syvällisempää musiikillista ja henkilökohtaista
päivitystä, kuin Jaakonahon monimuotoisella, tyylilajeja jazzista trance-beatin kautta groove- rytmeihin suruttomasti yhdistelleellä debyytillä. Build eroaa Suomessa vallitsevan "instumentaali-ilmiön" muista ajankohtaisista julkaisuista (mm. Pekka Laine & The
Enchanted, Tinyhawk & Bizzarro, The Shubie Brothers, jonka riveissä Jaakonaho itse myös soittaa) myös modernilla otteellaan – biiseissä on toki kuultavissa kumarruksia artistille läheisiin genreihin, mutta varsinainen retroilu loistaa raikkaasti poissaolollaan.
Livekokoonpanossa Jaakonahon lisäksi soittavat mestarimuusikot Jarno T. Karjalainen - basso, Juha Kuoppala - koskettimet, Jaakko Murros - kitara ja Niko Votkin - rummut.
https://flyingdutch.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.