Tervasaari
Tervasaari on kaikille kaupunkilaisille tarkoitettu merellinen ulkoilualue ja puisto. Saaressa on ulkoilmanäyttämö, amfiteatteri, jossa järjestetään kesäteatteriesityksiä. Saaren historiallisessa terva-aitassa toimi vuoteen 2021 asti Ravintola Savu. Vuonna 2022 Hernesaaren Löylyä pyörittänyt yritys, jossa myös näyttelijä Jasper Pääkkönen oli osakkaana, osti rakennuksen kaupungilta.
Saaressa on myös koirapuistot pienille ja isoille koirille, sekä koirien oma uimaranta.
Tervasaari on saanut nimensä tervan vientiä harjoittaneiden kauppiaiden varastosta, joka sijaitsi saarella. 1640-luvun kartoissa Tervasaari esiintyi nimellä Tiäruholmen. Nimi Tervasaari vakiintui 1800-luvun loppupuolella.
Vuonna 1804 Tervasaari vuokrattiin lautavarastoksi lautakauppias Petter Heidenstrauchille. Vuonna 1805 Heidenstrauch rakensi saarelle terva-aitan. Aitta on saaren ainoa säilynyt rakennus. Aitat sijoitettiin Tervasaareen, jotta ne eivät aiheuttaisi palovaaraa.
Vuonna 1939 Tervasaarenkannas rakennettiin yhdistämään Tervasaarta ja Pohjoisrantaa. Kun pysyvä yhteys saareen oli saatu, kaupunki ryhtyi pitämään saarta varastonaan. Saaren ympärille rakennettiin korkea lauta-aita. Talvisin Tervasaareen tyhjennettiin lumikuormia.
Vuonna 1970 Tervasaari avattiin kokonaan kaupunkilaisille. Silloin saarella viimeisenä toiminut sementtivalimo siirtyi pois. Tervasaarta ryhdyttiin laajentamaan tuomalla sinne täytemaata. Viimeisen suuren kunnostustyön yhteydessä vuonna 1995 saarella sijainnut tekolampi täytettiin.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Espresso Macchiatolla hurmannut Tommy Cash Allas Poolilla elokuussa |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |